Tervetuloa käsityö- ja askartelublogiini!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Pukin kontista

Joulu sujui mukavissa tunnelmissa perheen kesken. Tunnelmat olivat tosin melko käsityöntäyteiset, sillä sekä kotonani että anoppilassa oli käsissä melkein koko ajan jotain puhdetta. (Hyvä niin :)


Äidilläni oli kaapin perukoilla monta vuotta vanhaa kangasta ja niistä on pitänyt jo aikoja sitten tehdä verhot, mutta ei ole saatu aikaiseksi. Päätin joulupäivän iloksi ommella äidille verhot kolmeen makuuhuoneen ikkunaan. Käytössä oli mummini siskoltaan saama ikivanha ompelukone, joka on hieman omapäinen, mutta jonka kanssa saa kyllä jotenkuten tällaisia perusompelupuhteita suoritettua.


         

Olen myös ollut ilmeisen kiltti, sillä joulupaketeista kuoriutui valtava kasa lahjoja. Erityisen mieluisia olivat anoppini antamat käsityöaiheiset paketit. Ylemmässä kuvassa ihana kahvikuppineulatyyny sekä kirjoneulelapasohjeita pursuava kirja. (Ehkäpä minun täytyy valita kirjasta joku kaunis malli ja tehdä hänelle kiitokseksi kirjoneulelapaset käsiä lämmittämään.) Anoppini on monitaiturikäsityöläinen, sillä neulomisen, tilkkutöiden sekä monenlaisten muiden perinteisempien käsityötaitojen lisäksi hän on kunnostautunut tämän syksyn aikana mm. myös kivenhionnassa ja hopeatöissä. Alemmassa kuvassa on minun lahjaksi saama muinaiskoru, ranneketju joka on melkeinpä tämän joulun lempilahjani. Olen päässyt syksyn aikana seuraamaan anoppini kivenhiontapuuhia melko läheltä ja vanha intohimoni kiviin on tämän myötä palannut. (Olin lapsena suuri kivifani ja -keräilijä ja lainasin paikkakuntamme kirjaston kivikirjat aina uudelleen ja uudelleen.) Nyt suunnitteilla on ensi kesäksi kiviteemainen vaellus Lappiin ja haluan ehdottomasti jossain vaiheessa päästä kokeilemaan hiomista.




Sain lahjaksi myös kirjanmerkkejä, ihastuttavat huopahelmet sekä pussukan sukkapuikkojani varten. Kissa on jo vanha, eikä tullut tämän joulun paketeista. P.s. Heli Laaksosen Aapine on Varsinais-Suomen murteella kirjoitettu aapinen ja suosittelen lämpimästi sen lukemista - aivan loistavia aapisrunoja täynnä oleva kirja!




Olen käsityötouhuissa vähän sellainen, että kokoajan pitäisi oppia jotain uutta. Kun olen oppinut jonkun uuden neulomistekniikan tai ompeluhommissa jotain, en jaksaisi tehdä asioita uudella tekniikalla kovin kauaa, vaan haluan jo oppia jotain muuta ja erilaista. Tietysti olisi hyvä tehdä samalla lailla useampi juttu, jotta voisi kehittyä hyväksi siinä mitä tekee, mutta keskinkertainen sopii minulle vallan mainiosti ja nautin käsityöharrastuksestani tällä tavalla.

Nyt joulunaikaan päätin kokeilla virkkaamista. Olen monesti ihaillut kauniita virkattuja kukkia neuleiden koristeena ja esimerkiksi laukkuja koristamassa tai heijastimina ym. Nyt minun oli saatava tuo taito itselleni ja päätinkin kokeilla uraa kukantekijänä. Kukkia syntyi nopeasti ja vaikka kokemukseni virkkaamisesta rajoittuvat ala-asteen pitkiin ketjusilmukkanauhoihin, opin mielestäni ihan hyvin. No...virkkausinnoissani kaivoin myös joskus synttärilahjaksi saamani matonkudekerät sekä ison virkkuukoukkuni päivänvaloon ja koitin tehdä matonkudekoria. Niitä syntyikin nopeasti kaksi ja niistä tuli mielestäni ihan kivat. Ne sijoittuvat meidän kylpyhuoneeseen hygieniatuotekoreiksi vanhojen kulahtaneiden tilalle. Laitoin virkkamani kukat koreihin koristeeksi, katsotaan nyt jäävätkö niihin vai teenkö koreihin vielä uudet sopivammat.

Uusi vuosi lähestyy ja vaikka en lupauksia juuri aio tehdäkään, voisin yrittää ensi vuonna olla aktiivisempi tämän  blogini kanssa. :)

-Leila


tiistai 24. joulukuuta 2013

Joululahjapuuhia



Joulu on tullut ainakin meille kovin varkain. Pienistä ja hieman suuremmistakin sairasteluista johtuen omatekemät joululahjat eivät ole valmistuneet itsestään sängyn pohjalla maatessani. Näin ollen paketeista löytyy tänä jouluna hieman vähemmän omia tekeleitä ja vähän enemmän sitten kaupan hyllyiltä. (Kaiken kaikkiaan olemme koettaneet olla ostamatta tänä jouluna hirveästi lahjoja.)

Esittelen minun ensimmäisen palmikkopipotekeleeni, joka on tehty hieman soveltaen NOVITAn sivuilta löytyneen ohjeen mukaan. Lankana olen käyttänyt Novitan Naava -lankaa. Se on aivan ihanan pehmoista ja sopii myös vähän herkemmille eikä ärsytä ihoa. Linkki kaavaan tässä.

Ensimmäinen versio piposta oli auttamatta liian pieni ja esittelenkin sitä tässä meidän Barbapapan pässsä. Siitä tuli muutenkin melkolailla ruma ja käyttökelvoton.



Toinen pipo alkoi jo lähennellä kokonsa puolesta kelvollista, mutta muuten olen vähän tyytymätön työni jälkeen. Käyttökelpoinen se on ja tein siihen huomionherättäjäksi  superjätti-ison tupsun!  (viemään huomiota pois itse piposta) :) Luulenpa, että tohdin laittaa tämän äidilleni joulupakettiin - ehkä se kelpaa vaikkapa kotipihalla lumihommissa käytettäväksi. ;)



Olen saanut aikaan myös muutamat villasukat, mutta suurin osa on ehtinyt sujahtaa jo pakettiin, enkä siksi voi niitä enää tänne kuvata. Tässä alla kuitenkin yhdet lahjaksi menevät sukat vain päättelyä vaille valmiit. (Pahoittelen kuvien hieman huonoa laatua. Kuvat on otettu illasaikaan --> päivänvalossa olisi   aina parempi kuvailla).

Viimeiseksi, muttei suinkaan vähäisimmäksi esittelen vielä keskeneräisen ikuisuusprojektini. Ihastuin Novita -lehden joulunumerosta löytyneeseen neulepeiton ohjeeseen ja tottahan toki minunkin pitää sellainen saada tehdä! Tässä hieman esimakua, mutta laitan kuvan valmiista peitosta kunhan se kymmenen vuoden päästä valmistuu. ;)


<3 Oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille täältä toivotteleepi...

...-Leila

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kissalapaset

Avomieheni kärsii yleisestä ongelmasta. Hänen kaikki hanskat ja lapaset (kuten sukatkin) ovat parittomia. Hän pyysi minua tekemään itselleen lapaset ja esitti nöyrän pyynnön kissakuvioista. Etsin netistä erilaisia kissa-aiheisia neulekuvioita ja melko kokemattomana käsitöidentekijänä päädyin tähän melko yksinkertaiseen malliin.

Lapasista tuli yksinkertaiset, mutta mielestäni ihan hauskat. Inspiraation lähteenä prosessin ajan tomi tottakai oma kissamme Mooses, jolta sain mm. väritysidean lapasiini. Lapasten ongelmakohtia olivat lähinnä kuvioneulekohdat, joissa täytyi varoa, ettei lanka vedä/kierrä liian tiukkana työn sisäpuolella. Koska kuljetin melkein koko ajan kahta lankaa, lapasista tuli paksut ja lämpöiset.


                                                            <3: Leila ja Mooses




maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sukkabuumi


Apua, olen sukkabuumin vallassa keskellä kesää! Ostin itselleni uudet bambusukkapuikot ja halusin päästä testaamaan niitä. Minun piti vain kokeilla, mutta pian olin jo niin pitkällä, että oli pakko tehdä sukat loppuun. Nyt olen jo aloittanut seuraavia... Olen kuullut bambupuikoista sekä puoltavia että negatiivisia kommentteja, mutta itse tykästyin niihin kovasti. Ne ovat kevyemmät ja silmukat liukuvat puikoilla mielestäni paremmin kuin entisissä. Lisäksi olen kuullut, että ne voi ottaa myös mukaan lentokoneeseen! ;) Bambupuikoissa on varmasti paljon eroja valmistajasta riippuen, itse ostin Novitan (melko tyyriit) puikot, mutta ne tuntuvat laadukkailta. Suosittelen kokeilemaan!

Sadeviikkoa odotellessa...


Näiden sukkien ohje tuolla alemmassa päivityksessä
(Sukat makkaralla)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäinen prikka



Tänään kirpparikierroksella osui silmään aivan ihana tarjotin. Jos minulla olisi kesämökki, hankkisin tällaisen ehdottomasti kesän herkullisia grillaushetkiä varten. Omistaisinpa edes takapihan, jossa voisin tarjoilla tällaisesta  kylmiä drikkejä ystävilleni! Tänään tyydyin vain ihailemaan näitä @ Länsikeskuksen Kirppiscenter, Turku

Oikein aurinkoista kesää!






sunnuntai 13. toukokuuta 2012

"Paistan tästä äidilleni, leivoksen tai kaksi..."

"Haluan antaa sinulle äiti, maailman maistuvimman mansikkaleivoksen" 
Tänään on äitienpäivä ja takana oleva viikko on kulunut äitienpäiväkorttien parissa. Tilasin netistä vähän aikaa sitten ihastuttavan paperiaskartelukirjan, jonka innoittamana lähdin tänä vuonna tekemään lasten kanssa kortteja äideille. Kortteja syntyi ilahduttavan paljon ja niistä tuli persoonallisen näköisiä. 

Jokainen sai miettiä minkä värisen leivosvuoan (aaltopahvista) halusi äidille valita ja minkä värinen/makuinen leivos äidille valmistuisi. Makuja on tunnetusti monia ja valmistimme mm. päärynän, hedelmän, mustikan, sitruunan ja "kaikkienmaailmankarkkien" makuisia leivoksia. Leivokset saivat myös koristeeksi "strösseleitä" ja "nameja" eli erivärisiä hileitä ja paljetteja. Minun valmistamani vuokaleivos joutuu hetken aikaa odottamaan ennenkuin äitini pääsee sitä maistamaan, sillä hänelle ei kuulemma vatsataudissa leivokset maistu. Ajatus on kuitenkin tärkein ja äiti pääsee varmasti myöhemmin kokemaan ihanaisen makuelämyksen mansikka-vadelmaleivokseni parissa.

"...Annan herkkuleivokseni, äidin armahaksi."
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille!



365 hauskaa askartelua paperista ja pahvista

P.s. Suosittelen yllä olevaa askartelukirjaa vaikka kirjastosta lainattavaksi, sillä se on erittäin innostava, inspiroiva ja monipuolinen. Siinä olevat ideat sopivat kaikenikäisille!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kevät

Viikko on ollut ihanan aurinkoinen ja tässä on tällainen keväinen vaihtoehto paksuille ja pitkävartisille villasukille. Alemmat sukat olen tehnyt jo joku aika sitten ja olen käyttänyt niitä tovin, mutta vaaleammat valmistuivat tällä viikolla.

Sukat on helppo ja nopea tehdä. Ne valmistuvat samoin kuin normaalit villasukat, mutta niistä jätetään varsi pois ja tilalle sukan suuhun tulee tuollainen
kierteelle menevä reunus. Se syntyy
itsestään neulomalla aina oikein.

Nämä sukat on tehty villalangasta, mutta ohuempaa lankaa käyttämällä saisi tietysti vieläkin keväisemmät tehtyä.

Nyt vedän sukat jalkaan ja alan väsätä kuviksen portfoliota valmiiksi. Josko saisin sen nyt viikonlopun aikana tehtyä. Alhaalla vielä kuva mukista joka löytyi kirpparilta. Se tuo suloisten kissojen ja värikkyytensä ansiosta piristystä aamuihini.


kissamuki